torstai 9. lokakuuta 2014

Safely in NL

Täällä sitä nyt ollaan, turvallisesti perillä. Kaikki hyvin. Hyvä fiilis. Torstaina kun saavuin Amsterdamin kentälle, R oli vastassa ja lähdettiin etsimään mun kämppää. Pikkasen jännitti että onko koko paikkaa edes olemassa, kun netin kautta olin tän kämpän löytänyt ja sopinut tulostani. Amsterdamissa on TODELLA huono asuntotilanne, joten senkin takia mietitytti että pääsinkö oikeasti näin helpolla.. Noh, paikka löytyi ja kaikki oli juuri niin kuin pitikin.Asun siis Zuid-Oostin pahamaineisessa (hehheh) kaupunginosassa. En siis sellaisessa söpössä kapeassa talossa mikä ensimmäisenä tulee Amsterdamista mieleen. Kämppiksiä on kolme, joista kaksi on kiinalaisia ja yksi hollantilainen. Kaikki vaikuttaa tosi mukavilta ja kaikilla tuntuu olevan ihan eri vuorokausirytmit. Eli hirveästi en edes ensimmäisen vuorokauden aikana ehtinyt kämppiksiin törmäillä.

Here I am, safely in the Netherlands. Everything is fine. I'm feeling good. On Thursday (last week) I arrived in Amsterdam. R was waiting for me at the airport and together we went to my apartment for the first time. I was pretty anxious to see whether the place even exists because I had only seen some pics online of it. The housing situation in Amsterdam is EXTREMELY bad and I found a flat pretty easily so that was also one o the reasons why I was a bit nervous to see how the place would look like.. Well, we found the place and everything is just as it should be. I live in the notorious (hehheh) area called Zuid-Oost. So not a cute little house by the water as you would think when someone is "living in Amsterdam." I have 3 roommates, two from China and one from Holland. They all seem really nice although we don't see each other that much. 


Tältä näytti kun tultiin ekaa kertaa kämpille / This is how the room looked like when we arrived

Ja tältä näyttää Ikea-reissun jälkeen ;) / And this is how it looks like after a visit to Ikea ;)
Vaatekaappi järjestyksessä! /  Clothes in order!

Harjottelu on myös alkanut ja näin neljän päivän jälkeen vaikuttaa tosi kivalta. Kerron lisää kun itekin opin lisää. Työkaverit on hirveen mukavia, tekemistä riittää ja päivät menee nopeesti! Tämä viikko on mennyt käytännössä koti-harkkapaikka-kauppa-koti -meiningillä. Ikeassakin tuli käytyä. Tässä postauksessa ei nyt oikeen ole päätä eikä häntää joten taidanpa lähteä nukkumaan. Huomenna on tiedossa kiva päivä, siitä lisää myöhemmin!:)

My internship has also started and after four days all I can say that it seems really nice! I will tell you more when I know more. My colleagues are really nice, there's a lot to do and days go quickly. This week has basically been running between home, work and the supermarket though.. Ikea as well. This post is really not that good so I'll just go to sleep and try again another day ;) Tomorrow is going to be an exciting day, more abut it later!


R valmentamassa ja minä kattomassa. Huomenna lisää jalkapallojuttuja mutta vähän isommassa mittakaavassa ;) /  R as a trainer, me watching. Tomorrow is going to be another day full of football but this time it will be BIGGER ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti